December 26, 2010

Joululahjoja

Aiemmassa blogitekstissä esittelemäni joululahjatarvikkeet eivät sitten kokonaisuudessaan päätyneetkään lahjakoruun, vaan ainoastaan Korean jade sai seurakseen mustaa fasettihiottua lasia ja siemenhelmiä.
Tässä siis työkaverille lahjaksi tehty avainnauha

Lisäksi tein eräälle ystävälleni joululahjaksi avainnauhan, jossa sinistä helmiäislasihelmeä ja aventuriinia, mustaa fasettihiottua lasia, siemenhelmiä ja helmihattuja.




Lisää avainnauhoja on osittain valmiina, mutta isot papukaijalukot on vielä matkalla, samoin lisää helmihattuja, helmikoreja, välihelmiä, korupiikkejä... En vaan malttaisi odottaa, että kaikki saapuvat perille ja pääsen jatkamaan noita keskeneräisiä.

December 15, 2010

Tarvikehankintoja

Tulipa taas hankittua helmiä ja tarvikkeita koruiluun. Ensin eräästä nettikaupasta tällä viikolla saapuneet helmet, valkoisia akaattinugetteja, 8mm pyöreitä sinisiä aventuriineja sekä ruusukvartsia sekä 10mm pyöreitä valkoisia helmiäislasihelmiä ja säröhelmiä.

Tänään kävin eräässä helmikaupassa ja ostin tarvikkeet työkaverin joululahjaa varten ja hieman muutakin. Yhteiskuva ei juurikaan onnistunut, tässä korean jadea, kissansilmähelmiä ja mustaa lasia, koot on 4-8mm.
Lähikuva korean jadesta. Tässä on hieman todellisempi väri kuin tuossa ylemmässä kuvassa. Keinovalossa on vaikea saada värit näkymään oikein.
Ja vielä tarvikkeita, muutama kännykkäkorunauha, korvakorupohjia, lukkoja (kaksi isoa papukaijalukkoa avainnauhoihin sekä salpalukkoja) ja siemenhelmiä. Siemenhelmiin en saanut kiiltoa ja värin vivahteita esiin vaikka miten yritin, värinä on ametisti.
 Tässä vielä kuva hankinnoista lokerikossa, jonka myös löysin :) Nyt pysyy ainakin osa helmistä paremmassa järjestyksessä, eikä tarvitse etsiä oikeita helmiä ison laatikon pohjalta.
Nyt hieman glögiä lämmikkeeksi (ulkona paukkuu 17 asteen pakkanen) ja sitten hieman koruilua.

December 12, 2010

Lisää helmiäislasihelmiä ja lasihelmiä

Tässä korusetissä käytetty helmisäislasihelmiä ja lasihelmiä linkitettynä toisiinsa.

 Vielä korvakoruista lähikuva

Mix and match

Koruissa käytetty helmiäislasi-, lasi-, särölasi- ja aurinkokivihelmiä, sekä korumetallia. Yläkuvassa kahdet korvakorut, memory wireen ja koruvaijeriin tehdyt rannekorut sekä koruvaijeriin tehty kaulakoru.
Lähikuvat korvakoruista
Memory wire-rannekoru
 Vaijerirannekoru
 Kaulakorusta lähempi kuva

Joululahja-setti

Äitini pyyti joululahjaksi korusetin, jossa pitkä ketju ja siinä yksi riipus, sekä siihen sopivat korvakorut. Ketju, pallot ja korvakorukoukut ovat korumetallia.

December 11, 2010

Kaulakoru, vihreää ja valkoista

 Vihreää ja valkoista helmiäislasihelmeä Oili-ketjun muunnelmassa.


Riipusosan kukka
 Ketjua hieman lähempää kuvattuna

Kaulakoru

Tähän kaulakoruun käytin helmiäislasihelmiä, lasihelmiä, metallijäljitelmähelmen ja korumetallia. Helmien välissä oleva ketju on kuningasketjua, riipusosassa muinaisketjua.

Lähempi kuva riipus-osasta

Lähikuva kuningasketjusta

Sinistä, hopeaa ja särölasia

Sinisistä ja hopeisita helmiäislasihelmistä, särölasista, metallijäljitelmähelmestä ja korumetallista sain aikaan tällaisen setin

Rannekoru

Kaulakoru

Avaimille

Kuultuaan juuri alkaneesta koruiluharrastuksestani, eräs ystäväni kertoi työkavereistaan, joilla on jos jonkinlaisia koruketjuja kulkukorteilleen ja kauhisteli niiden hintoja. Siitä sain idean kokeilla itse tehdä moisia. Tässä muutama tekemäni avain-/kulkukorttikorut.

Korumetallia, helmiäislasihelmiä, lasia ja metallijäljitelmää


Korumetallia, valkoista helmiäislasihelmeä, punaista lasia ja metallijäljitelmäsydän


Korumetallia, helmiäislasihelmiä ja lasia

Jouluinen korusetti

Jostain syystä tuon lahjaksi tekemäni korusetin jälkeen olen mennyt sekaisin missä järjestyksessä olen mitäkin tehnyt! Onneksi sentään vielä toistaiseksi on materiaalit muistissa! Tosin alkaa tuntua, että kohta saa nekin kirjoittaa aina pussin kylkeen samoin kuin ostopaikan...

Jossain välissä tein tällaisen jouluisen kaulakoru-rannekoru -setin. Tässä on materiaaleina taas korumetallia, valkoisia helmiäislasihelmiä ja punaisia lasihelmiä.


Kaulakoru yksin


Rannekoru yksin


Saisinkohan jossain välissä aikaiseksi tehdä tuohon settiin sopivat korvakorutkin...

Jouluahja

Tässä on avomieheni äidille tehty korusarja, jossa on korumetallia, ching hai -jadea ja kambaba jaspista. Helmien väleihin olen tehnyt muinaisketjua (mallin nimi selvisi tovi korun valmistumisen jälkeen). Toivottavasti kuvat antavat anteeksi korussa olevat pienet virheet...

Koko setti



Korvakoruissa jaspis ja jade roikkuvat muinaisketjussa


Rannekoru


Ja vielä kaulakoru yksin


Itse olen todella tyytyväinen näihin koruihin, vaikkakin näen niissä muutamia epämuotoisuuksia. Kuitenkin tämä on muistaakseni ensimmäinen tekemäni korusetti ja olisiko peräti neljäs tai viides tekemäni korutyö, joten siihen nähden olen erittäin tyytyväinen tulokseen :)

Kamera löytyi!

Löytyihän se kamera vihdoinkin (ja kameran piuha), että sain näyttelystä palautuneet korut kuvattua! Kuvalaadussa ja korujen esillelaitossa on paljon parannettavaa, mutta yrittäkää kestää, olen aloittelija kuvaamisessa noin yleensä, eikä korujen kuvaus ole sitä kaikista helpointa puuhaa muutenkaan!

Kameran löytymisen kunniaksi aloitan uusimpaan harrastukseeni, eli korujen tekoon, liittyvän blogin. Mikäli kiinnostuit jostain tekemästäni korusta, niin ota rohkeasti yhteyttä!